Bird Box - elokuva

Minua on yleensä elokuvissa ja tv-sarjoissa helppo miellyttää. Tykkään jostain kumman syystä suurimmasta osasta tuotantoja joita alan katsomaan. Kirjojen suhteen olen paljon kriittisempi, ja arvioin niitä paljon tiukemmalla mittapuulla. Mutta leffoissa ja sarjoissa olen eri meiningillä liikkellä, monesti sellaisetkin produktiot, joita muut inhoavat melodramaattisuuden, tuotannon huonouden tai muun pöhköyden takia, ovat minusta hyviä ainakin jollain tapaa.

Lähdin katsomaan Netflixistä tätäkin leffaa myönteisellä asenteella, haluten viihtyä sen parissa, kenties jopa kokea jännittävän hetken tai pari. En välittänyt oikeastaan hypetyksestä enkä tuomitsevista arvioinneista, koska olen niin usein havainnut diggailevani kovastikin semmoisista tekeleistä joita pidetään armottoman huonoina. Mutta. Ööh. Mitä ihmettä, Bird Box? Jos genreiksi ilmoitetaan horroria ja scifiä, olettaisi leffan olevan edes jonkin verran pelottava ja yliluonnollisten aspektienkin selittyvän edes jotenkuten.

Elokuvan lähtokohta on siis suhteellisen karmiva ja apokalyptinen, jokin selittämätön voima (ulkona) saa ihmiset tappamaan itsensä mitä karmeimmilla tavoilla, jos sen sattuu näkemään silmästä silmään. Silmät sidottuina tai verhojen takana sisätiloissa ei siis ole mitään hätää. Useammassa aikatasossa liikkuva elokuva näyttää Sandra Bullockin esittämän päähenkilö Malorien pakenemassa lastensa kanssa jokea pitkin kohti mahdollista suojapaikkaa, jonka melko epäselvä lokaatio on kuultu vain radion kautta. Sokkoina matkaavan kolmikon ainut turva on laatikossa mukana kulkeva lintukolmikko, joka vaaran lähetyessä muuttuu levottomaksi. Takaumissa muistellaan, kuinka kaaos alkoi ja levisi ympäri maapallon. Malorie päätyy "voiman" alkaessa jyllätä väliaikaiseen turvaan taloon, johon on olosuhteiden pakosta etsiytynyt sekalainen porukka kaupunkilähiön asujaimistoa.

Pääosissa on loistonäyttelijöitä John Malkovichista Sarah Paulsoniin, kuvaus ja maisemat ovat henkeäsalpaavia ja leffaan on selvästikin käytetty paljon rahaa. En ole lukenut Josh Malermanin kynäilemää kirjaa, johon leffa perustuu, eikä tämän katsominen mitenkään houkuttele sitä lukemaankaan. Jotenkin sietämättömästi elokuva jättää jälkeensä liian paljon avoimia kysymyksiä. Mysteeristä voimaa, joka ihmisiä tapattaa oman käden kautta, ei näytetä. Mikä se on, mistä se tulee ja miksi? Erään randomin talossaolijan mukaan kyse on jokaisen omista pahimmista peloista, joita nähdään, ja End Game on kyseessä, mutta silti, mitä hemmettiä? Ja kaiken kukkuraksi mielenterveydeltään järkkyneet olivat voimalle immuuneja, mutta heidän kontolleen jäi sitten voimalta hengissä säästyneiden onnekkaiden tappaminen.

Pelottavuus on jopa itseni kaltaiselle helposti pelästyvälle todella alhaisella tasolla. Muutama säikäytys alussa ja sen jälkeen vain yhä tihenevää ärsytystä juonen aukkoja ja Sandra Bullockin puisevaa ja yksi-ilmeistä näyttelemistä kohtaan. En välittänyt kenenkään henkilöhahmon kohtalosta, korkeintaan lapsinäyttelijöiden luonnollisuus ihastutti. Jotenkin he olivat aidosti traumatisoituneen oloisia, olivathan he eläneet koko elämänsä pelon vallassa. Leffasta tuli jo alkuasetelmista mieleen umpisurkea Mark Wahlbergin ja Zooey Deschanelin tähdittämä The Happening, jota paremmaksi kuvittelin Bird Boxin väkisinkin yltävän. Mutta ei, ei yltänyt.

Loppuratkaisu oli pateettinen ja uusia kysymyksiä herättävä. Ei kaikkea todellakaan tarvitsekaan selittää ja pureskella valmiiksi katsojalle, sekin on raivostuttavaa, mutta olisi hyvä jos annettaisiin edes jonkinlaisia avaimia mysteerin selvittämiseen. Harmittaa, sillä tästäkin leffasta olisi voinut paremmalla käsikirjoituksella saada hyvän.

Ready Player One - the movie

Tulihan se vihdoin katsottua, erääseen lemppariscifikirjaani perustuva leffa. Ready Player One on muuntautunut Steven Spielbergin osaavissa käsissä juuri sellaiseksi riemukkaaksi toimintapläjäykseksi kuin olin uumoillutkin. Bloggasin jo taannoin tarinasta ja sen viitekehyksestä, lähitulevaisuudesta joka on niin synkkä että kaikki mieluummin viettävät aikaansa cyberuniversumissa nimeltä OASIS.

Siellä myös Wade Watts (Tye Sheridan) ystävineen  kisaa Oasiksen luojan James Hallidayn (Mark Rylance) piilottaman "pääsiäismunan" löytämisestä ensimmäisenä, sillä kisan voittaja ei saa enempää tai vähempää kuin hallintaansa koko miljardien arvoisen virtuaalimaailman. Waden avatar Parzival sekä hänen parhaat ystävänsä Oasiksessa; Aech, Art3mis, Daito ja Sho pääsevät sattuman kaupalla kisan tulostaulun etujoukkoihin. Tämä raivostuttaa suuresti riistoyhtiö IOI:n johtaja Nolan Sorrentoa (Ben Mendelsohn) joka on pian varsinaisen armeijan kanssa nörttiemme perässä päästäkseen pääsiäismunan luo ensimmäisenä.

Asetelma on melko perinteinen, hyvikset vastaan pahikset, raha ja ahneus vastaan moraali ja anteliaisuus. Spielberg saa kuitenkin taioittua melko ohuesta juonesta ja pinnallisista henkilöhahmoista mahtavaa toimintaa upeiden tehosteiden puitteissa. Spielberg on kertonut Ready Player One:n olevan kolmanneksi vaikein elokuva jonka hän on ikinä tehnyt. Enkä ihmettele, leffan tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi virtuaalimaailmaan ja päähenkilöt nähdään enimmän aikaa avattarinaan. Filmi pursuilee kulttuurisia referenssejä ja viittauksia jatkuvalla syötöllä, erityisesti 80- ja 90-lukuja ja niiden popkuttuuri-ilmiöitä musiikista peleihin ja elokuvahahmoihin tuodaan esiin sellaiseen tahtiin, että pelkästään kaikkien niiden bongaaminen vaatisi uuden katselukerran.

Ernest Clinen kirja on toki käsittämättömän runsas, eikä kaikkia sen detaljeja mitenkään ole pystytty tuomaan valkokankaalle, mikä on täysin ymmärrettävää. Silti leffa oli omaan makuuni aavistuksen pitkäkestoinen, 2 h 20 min. Tiedä sitten, olisiko joku nuori ja tuore elokuvaohjaaja saanut enemmän irti tälläisista puitteista, eikä sitäpaitsi olisi ollut itse niin voimakkaasti luomassa kulttuurisia ilmiöitä joihin leffassa pureudutaan. Pidin kuitenkin paljon elokuvan yleisestä tunnelmasta, joka oli jännittävällä tavalla hauska, ja taattua Spielberg-laatua alusta loppuun. Joskus kaipaa ajanvietteekseen ihan puhdasta viihdettä, joka ei ole ryppyotsaista millään tapaa. Vaikka leffan miljöö on dystooppinen, se jättää lopuksi katsojalle hyvän ja toiveikkaan mielen, ja se jos mikä on arjen ja sen vaatimusten puristuksessa välillä tärkeää. Jos siis pidit esimerkiksi Kadonneen aarteen metsästäjistä, E.T:stä tai Jurassic Parkista, tämä on sinun elokuvasi. :)

Teemestarin kirja

Teos, 2012. 256 s. 

Minä rakastan kirjoja. Joskus rakastan niitä erityisen paljon, kuten nyt, kun omassa elämässäni pyörii sellainen turbulenssi että hengittäminenkin sattuu. Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja kietoi minut soljuvaan syleilyynsä ja lohdutti minua kauniilla, virtaavilla lauseillaan paremmin kuin mikään muu olisi niinä hetkinä voinut tehdä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, kun maapallon vesivarannot ovat käymässä uhkaavan vähiin. Talvet ovat ilmastonmuutoksen myötä kadonneet maailmasta ja merenpinta on noussut niin että Uudessa Skandinaviassa on asuttavia alueita enää Lapissa. Jonkinlainen ympäristökatastrofi on myös tehnyt alueita asumattomiksi ja vesivarantoja myrkyllisiksi. Armeijan diktatuuri on ottanut vallan, ja ihmisten vedenkulutusta säädellään armottomasti. 

Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vei minut paikkaan, jota ei ole. 

Noria Kaitio on nuori teemestarin tytär, jolle isä on siirtämässä arvoaan ja salaisia tietojaan pikkuhiljaa. Kun isä paljastaa tyttärelleen salaisuuden, jonka vain suvun teemestarit ovat tienneet kautta aikojen, alkaa kaikki Norian elämässä vähä vähältä muuttua. Noria ja hänen paras ystävänsä Sanja löytävät entismaailman esineistä koostuvasta valtavasta muovihaudasta salaperäisiä hopeisia kiekkoja ja muita laitteita joiden käyttötarkoituksen tytöt oivaltavat sattumalta.

Kiekkojen sisältämästä tiedosta ja teemestarien vanhoista päiväkirjoista tytöt tajuavat, että heille koko elämän ajan syötetty historiantieto saattaakin olla vääristeltyä. Ehkä Menetetyillä mailla olisikin jotain, mikä voisi pelastaa ihmiskunnan tulevaisuuden. Kun tytöt huomaavat että armeijan verkko heidän ympärillään alkaa kiristyä, he tekevät uhkarohkean suunnitelman. Mutta onnistuuko se? Kirjan tihenevä tunnelma kietoi minut täysin pauloihinsa ja kun loppu koitti, olin hyvin iloinen että myös Itärannan seuraava teos on odottamassa lukemistaan yöpöydällä.

Vaikka Teemestarin kirja on suhteellisen pahaenteistä scifiä ja tapahtumat dystooppisen ankaria, päällimmäisenä siitä jäi mieleen suunnaton kauneus. Kirjan kieli on niin lohduttavan rauhallista, luontevaa ja tyynnyttävää, että koki valaistuneensa kun lukeminen oli ohi. Kuoleman, elämän ja veden ikiaikainen liitto tuotiin esille viisaasti ja samalla nousi taas hieman pelottava tunne siitä, mihin olemme ihmiskuntana menossa. Osaammeko varjella maailmaa kuvatunlaiselta katastrofilta vai onko se vain vääjäämätön ajan kysymys? Ihan mahtavaa että joku laittaa pohdiskelemaan näitä teemoja. En ihmettele yhtään että kirja on menestynyt myös ulkomailla ja saanut tukuittain palkintoja. Seuraavaksi aion lukea suurella innolla Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. 

Ready Player One

80-luvun penskaa ilahdutti aikoinaan suuresti Ernest Clinen scifi-romaani Ready Player One (suom. 2012), muistan jo silloin lukiessani ajatelleeni että siitä tulisi MAH-TA-VA elokuva. Toinen mietteeni heti perään oli tosin että se olisi kyllä pirun vaikeaa ja kallista tehdä. ;D Elokuvaoikeudet kirjaan oli ostettu jo ennen kirjan ilmestymistä, ja pikkuhiljaa asiat ovat Steven Spielbergin ohjauksessa edenneet siihen pisteeseen, että leffasta on ilmestynyt jo ensimmäinen traileri San Diegon Comic Con -tapahtumassa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat dystooppiseen lähitulevaisuuteen, vuoteen 2044. Energiakriisit, ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus ja köyhyys ovat repineet Maan niin hajalle, että suurin osa porukasta elää mieluummin tietokoneidensa ja 3D-lasiensa ja -pukujensa kautta virtuaalitodellisuudessa nimeltä OASIS. Siellä tuhansien planeettojen utopiassa kaiken vapaa-aikansa viettää myös nuori Wade Watts (elokuvassa Tye Sheridan), avatarinaan "egg hunter" Parzival. 

Koko OASIS-maailman luoja, James Halliday, on käynnistänyt kuollessaan maailmanlaajuisen pelin, jossa hänen valtavan omaisuutensa voittaa se pelaaja joka ensimmäisenä ratkaisee 3 arvoitusta ja löytää OASIKSEN syövereistä legendaarisen Easter eggin. Wade ratkaisee sattumalta mahdottomana pidetyn ensimmäisen arvoituksen, ja kohta peli ryöpsähtää toden teolla käyntiin. Waden kilpailijoina mutta myös tovereina pelissä ovat mm. Aech, hänen paras ystävänsä ja Art3mis, Waden salainen cyberihastus. Tottakai miljardiomaisuutta ovat tavoittelemassa lukemattomat muutkin, mukaanlukien riistoyhtiö IOI, joka haluaisi koko OASIKSEN hallintaansa ja maksulliseksi käyttäjille. 

Kirjassa viitataan jatkuvalla syötöllä 80-luvun elokuviin, peleihin, tv-sarjoihin, musiikkiin ja muihin populaarikulttuuriaiheisiin, ja jopa pelin kolmen arvoituksen ratkaisut liittyvät usein näiden asioiden syvälliseen tuntemukseen. Waden onneksi hän on viettänyt kurjasta elämästään suurimman osan perehtyen virtuaalisesti näihin teemoihin. Itseäni hykerrytti tietysti lukea omaan lapsuuteen ja teini-ikään leimallisesti kuuluneista asioista, ja elokuvana kokemus saattaa olla myös erittäin mielenkiintoinen. Onhan ohjaaja Steven Spielberg niin tunnusomainen 1980-luvulle senaikaisine elokuvineen kuten E.T. , Paluu Tulevaisuuteen-trilogia  ja Indiana Jones-leffat. Hän joutuu (tai pääsee) siis uppoutumaan omaankin tuotantoonsa melko syvälle Ready Player One:a tehdessään. (80-luku on muutenkin ollut viime aikoina pinnalla esim. mahtavassa Stranger Things -sarjassa.)

Kirja on varsinaisen elämys, vauhtia, vaarallisia tilanteita ja huumoria täynnä. Itse en ikinä ole ollut isommin scifin ystävä, mutta tämä teos koukutti minut täysin. Vaikka se ei todellakaan ole mitään korkeakirjallisuutta, niin sen viihdyttävyys ja mukaansatempaavuus korvaavat mahdolliset kirjalliset puutteet. Henkilöhahmot ja heidän interaktionsa eivät ole niin syvällisiä kuin ne voisivat olla, sillä pelin ja OASIKSEN tapahtumat ovat tarinan keskiössä, mutta silti tämän kirjan kanssa kulutti hyvin mieluusti aikaa. Aion kyllä mennä katsomaan myös leffan, jahka se valkokankaille ehtii keväällä 2018. Suosittelen ehdottomasti muillekin. :)