lauantai 15. kesäkuuta 2019

Chernobyl







Vuonna 1986 tapahtui kaikenlaista, joka ylitti uutiskynnyksen ja jäi mieleen jopa yläastetta aloittelevalle varhaisteinille.
Halleyn komeettaa tirkisteltiin tummalta talvitaivaalta, tulisihan se näkyviin kiertoradallaan seuraavan kerran vasta 76 vuoden päästä, kauhisteltiin Olof Palmen salamurhaa, järkytyttiin Mikkelin panttivankidraamasta ja hämmästeltiin "Jumalan kättä".
Kaikkein dramaattisin ja kauhua herättävin tapaus myös maailmanlaajuisesti sattui kuitenkin huhtikuun 26. päivä Tšernobylissä Ukrainassa, silloisen Neuvostoliiton alueella.

70-ja 80-luvun lapsena oli tottunut kylmään sotaan suurvaltojen välillä ja koko ajan väreilevään pelon tunteeseeen uhkaavasta ydinsodasta. Samantapaista koko maailman tuhoutumisen hätää tuntevat varmasti nykylapset ja -nuoret ilmastonmuutoksen myötä. Tänään ilmastolakkoillaan ja -mielenosoitetaan, 80-luvun alussa rauhanmarssittiin.
 Vuonna -85 oli Neuvostoliiton johtoon noussut toisaalta mies, jolta länsi odotti suuria. Mihail Gorbatshov toi mukanaan perestroikan ja glasnostin ja lopetti kylmän sodan, vaikka hänen uudistuksensa lopulta johtivatkin Neuvostoliiton hajoamiseen.

Omat mielikuvani vuodesta 1986 ovat kutakuinkin iloisia, neonvärit hehkuivat, hiuksia krepattiin ja poppi soi. Suomi eli nousukautta ja kaikki tuntui mahdolliselta. HBO:n loistavassa minisarjassa Chernobyl sen sijaan näkyy rautaesiripun takainen nikotiininruskea, synkkä, ahdistava maailma. Ihmisten arki on karua, maalit rapisevat seiniltä ja kukin yrittää selviytyä miten parhaiten taitaa. Kun kammottavien erehdysten ja ketjureaktioiden jälkeen Tsernobylin ydinreaktori räjähtää, ei kukaan tiedä, miten sellainen katastrofi pitäisi hoitaa.

Eivät ydinvoimalan työntekijät, ei mahtava NKP, ei edes Gorbatshov. Tutkimusryhmä nimitettiin, johtajaksi määrätyt ydinfyysikko Valeri Legasov (Jared Harris) ja poliitikko Boris Shcherbina (Stellan Skarsgård) olivat lähes mahdottoman tehtävän edessä tajuttuaan tragedian laajuuden ja yrittäessään säästää mahdollisimman monen ihmisen hengen. Säteilyä vapautui ilmaan käsittämättömiä määriä, kun kukaan ei aluksi halunnut myöntää tapahtuneen vakavuutta. Vasta kun laskeuman aiheuttamaa säteilyä havaittiin ulkomailla, oli Neuvostoliiton pakko nöyrtyä ja pyytää apua. Kasvojen menettäminen oli suurvallalle hirveintä, mitä saattoi tapahtua.

Evakuoinnit ja pelastustoimet aloitettiin auttamattoman myöhässä, ja kaiken lisäksi tuhansia ihmisiä velvoitettiin pelastustöihin kertomatta säteilyn vaaroista mitään. Sarja näyttääkin kaikessa karmeudessaan, mitä yksilöt joutuivat kokemaan tapahtumien pyörteissä. On oikeasti ahdistavaa seurata tarinan kulkua, kun tietää ja muistaa, että se kaikki tapahtui oikeasti. Itsekin pelkäsin ydinlaskeumaa ja sen seurauksia, jotka Chernobylissä tulevat esille melkein sietämättömän realistisesti. Säteilyn vaurioittamat ihmiset kuolivat ehkä hirvittävimpiin tuskiin, mitä maailmassa voi olla.

Sarjassa puhutaan englantia, mutta sen unohtaa hetkessä ja elää mukana Neuvostoliittolaisten ihmisten murhenäytelmässä. Näyttelijäsuoritukset ovat loistavia, visuaalinen toteutus unenomaista mutta todentuntuista samaan aikaan.
Mikä on valheen hinta? Se on kysymys, joka esitetään sekä sarjan aluksi että lopuksi. Jotain tapahtuneesta ehkä opittiin, varsinkin yksilöiden uhrautuvien sankaritekojen myötä, mutta monelle hinta oli käsittämättömän ankara. Vaikuttavasti dramatisoitu Chernobyl on tällä hetkellä maailman suosituin sarja eikä ihme, se pitää otteessaan tiukasti kaikki viisi jaksoa. Ei voi muuta kuin suositella lämpimästi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti