lauantai 12. tammikuuta 2019

Ivalo









Pakko sanoa heti kärkeen; tämän tv-sarjan kohdalla en yritäkään olla objektiivinen. :)
Olen vain ja ainoastaan ihan liekeissä siitä, että kotikonnuillani on kuvattu mittava, suorastaan kansainvälisen tason tv-tuotanto. Ajoittain työmatkoillani viime talvena jopa bongasin käynnissä olevia kuvauksia maastossa. Globaalisti Arctic Circle - nimellä esitettävä sarja on kallein Suomessa kuvattu tv-produktio. Hyytävät pakkasolosuhteet ja pimeys loivat myös kuvauksille kokonaan omanlaisiaan haasteita.

Hannu Salosen ohjaaman sarjan lähtölaukaus pamahtaa, kun  Iina Kuustosen ja Janne Katajan esittämä poliisikaksikko löytää syrjäisestä erämökistä Pohjois-Lapista katatonisessa tilassa olevan vangitun naisen. Venäjältä ilotytöiksi tuotuja nuoria naisia löytyy myös murhattuina ja kun heidän verestään löytyy vaarallinen virus, tilanne eskaloituu ihan kunnolla. Juttu siirtyy KRP:lle, joka tilaa avukseen virustutkijan (Maximilian Brückner) Saksasta asti.

Kuustosen esittämän Nina Kautsalon ja tutkija Thomasin Lorenzin välillä kipinöi, vaikka Ninan yksinhuoltajuus ja Thomasin haastava avioerotilanne tuovat mutkia matkaan. Lisäksi erittäin monisäikeinen rikostutkinta osoittautuu kummallekin todella vaaralliseksi ja viruksen leviäminen myös Ninan lähipiiriin on omiaan tuomaan melkoisia jännitteitä jo muutenkin tulenarkaan tilanteeseen.

Sarja pursuilee kaikille tuttuja suomalaisia näyttelijöitä kuten Ninan siskoa esittävä Pihla Viitala, heidän äitään esittävä Susanna Haavisto, KRP:n tosikkomainen pomo Kari Ketonen, poliisipäällikkö Taneli Mäkelä, puolivillaisia roistotyyppejä esittävät Kari Hietalahti, Mikko Leppilampi ja Kristo Salminen jne. Sarjaa on uskoakseni erittäin helppo myydä ulkomaille kokonaisuudessaan erittäin onnistuneen ja kansainvälisen castingin ansiosta. ( Netflix, halooo!) Lisäksi Jari Virmanin Raunola on ehkä eräs jäätävimmistä pahiksista mitä tv:ssä olen ikinä nähnyt.

Elisa Viihteessä tällä hetkellä (ja tulevaisuudessa myös Ylellä) esitettävä sarja on Nordic Noiria parhaimmillaan. Saariselän tunturit luovat tapahtumille taustan, jollaista muualta ei löydy. Talven sininen valo ja huikaisevat maisemat saavat aikaan tunnelman, johon haluaa uppoutua, varsinkin kun tarina vie mennessään ja koukuttaa. Dialogia käydään sekä suomeksi että englanniksi. Natiivina kuuntelin tietysti tarkalla korvalla, kuka näyttelijöistä osasi puhua parhaiten "ivaloa". Kuustonen oli murteella puhumisessa hyvä, mutta yllätyksekseni pisimmän korren veti Mikko Leppilampi, jonka Lapin murre oli uskottavaa, eikä hän isommin tippunut slangista pois kertaakaan. Itsestäni oli tietysti myös ratkiriemukasta bongailla tuttuja ihmisiä, paikkoja ja pihapiirejä kohtausten taustoilta.

Olin myös suunnattoman iloinen, että päähenkilön ihana pikkutytär Venla oli kehitysvammainen, mutta Downin syndrooma ei määritellyt tyttöä millään tavalla negatiivisessa valossa. Hän oli rakastavan äitinsä iloinen pieni tyttö ja henkilönä aivan käsittämättömän hurmaava. Minun on vaikea löytää sarjasta muutenkaan mitään negatiivista sanottavaa. Alkutunnari on huikea, musiikki mieleenpainuvaa ja erilaista ja sarja jää semmoiseen cliffhangeriin että jatkoa on toivottavasti tulossa. Mutta kuten mainitsin, objektiivisuus on tamän sarjan kohdalla niin kaukana minusta kuin voi olla. Ehkä kuitenkin olisin valinnut miespääosaan jonkun aavistuksen verran verevämmän tyypin...mutta kyllä tämä nykyinenkin menetteli.;D








Vaikka töiden takia olen muuttanut Ivalosta etäämmälle ja vielä kauemmas tieni vie, tulen aina olemaan Ivalon tyttö. Se on koti, siellä metsässä ja joella sielu lepää.
Ja kun katsoi sarjassa ahkeraan harjoitettavaa moottorikelkkailua, jo vain se teki mieli hypätä itekki Lynksin selekhän ja lähtiä painattammaan pitkin selekosia. Toki se ois ollu makia tehhä vaikka kynsitulekki ja kissauttaa nokipannukahavit ja vaikka kärräyttää hiillosmakkarat. Sole poika mikhän.


4 kommenttia:

  1. Katsoin tänään loppuun sarjan ensimmäisen kauden (ja jäin odottamaan lisää). Yllätyin kuinka hyvä sarja olikaan, sillä yleensä suomalaien tv/elokuvaviihde jättää minut kylmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. :) Itsellä vähän sama, että suomalaiset sarjat ja leffat eivät aina oikein iske, mutta tämä koukutti.

      Poista