The Handmaid´s Tale

HBO Nordic, tuo loistavien sarjojen koti, on tuonut ulottuvillemme taas mielenkiintoisen uutuuden. Margaret Atwoodin samannimiseen romaaniin perustuvasta The Handmaid´s tale-sarjasta on nyt kolme ensimmäistä jaksoa katsottavissa ja minä tiirailin ne putkeen yötä myöten, kun en malttanut jättää tarinaa kesken.

Olen lukenut Margaret Atwoodilta muutaman teoksen, mutta tämä nimenomainen ei ollut tuttu joten en tiennyt etukäteen yhtään mitä olisi odotettavissa. Atwoodin kirjoissa on tosin taipumusta suhtautua ihmiskunnan tulevaisuuteen suhteellisen pessimistisesti, esim. Herran tarhurit -kirjassa ympäristökatastrofi on pyyhkäissyt yli maapallon ja elämästä on tullut pelkkää selviytymistä.

The Handmaid´s tale sijoittuu myös aikaan, joka ei tunnu olevan kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Flashbackit jotka uumoilevat jo tulevaa, vaikuttavat olevan suunnilleen meidän ajassamme liikkuvia. Alkaessani katsomaan sarjaa, riemastuin nähdessäni ruudussa monia lempisarjoistani tuttuja kasvoja, kuten Mad Menin Peggy Olsenina tutun Elisabeth Mossin, Dexterin tyttöystävänä vihastuttaneen Yvonne Strahovskin, Gilmoren tyttöjen Alexis Bledelin ja mikä parasta, Orange Is the New Blackin ihanista ihanimman Pousseyn eli Samira Wileyn.
Toki mukana on Joseph Fiennesin kaltainen moniulotteinen elokuvanäyttelijäkin ja koko näyttelijäkaarti yleisesti ottaen on loistavaa.

Sarjan miljöö on tulevaisuutta, mutta puettuna vuosisatoja vanhaan kaapuun. Usa:sta on tullut kaksiosavaltioinen Gilead, jota hallinnoi ääriuskovainen ja diktaattorimainen naisia alistava kultti. Päähenkilö Offred on "orjattaren", tietynlaisen synnytyskoneen asemassa oleva nainen, jonka ainoana tehtävänä on tuottaa jälkeläisiä hallitsevan luokan miesten vaimoille, jotka eivät itse pysty tulemaan raskaaksi. 

Jostain vielä selittämättömästä syystä raskaaksi tuleminen ja terveiden jälkeläisten synnyttäminen on tullut äärimmäisen vaikeaksi, joten Orjattaret ovat omistajilleen kultaakin kalliimpia. He ovat tosin myös käyttötavaraa, joka heitetään huoletta pois, joko tuhottavaksi tai siirtomaihin pakkotyöhön lähetettäväksi, mikäli he eivät onnistu ainoassa tehtävässään eli jälkeläisten tuottamisessa. Kaikki tuntuu todella äärimmäiseltä ja fundamentalistiselta, jopa rautaesiripun aikainen Neuvostoliitto ja Itä-Saksa välkähtävät mielessä ihmisen kyräilyä, vakoilua ja joka pikku rikkeestä ilmiantamista katsoessa. 

Elisabeth Moss on mahtavan moniulotteinen roolissaan, pienillä eleillä ja varsinkin silmillään hän ilmaisee päähenkilön monimutkaisia tunteita. Hän on todistetusti hedelmällinen, joten hänen miehensä on tapettu, lapsensa viety pois ja hänet on asetettu erään johtohenkilön Orjattareksi. Raamatun jakeisiin vedoten harjoitetaan seremonioita, joissa mies vaimoineen käyttää häntä hyväkseen saadakseen itselleen lapsen hänen kauttaan. 

Yleensä en pidä kovinkaan paljon kertojanäänistä leffoissa tai sarjoissa, olen enemmänkin "älä kerro, vaan näytä"-koulukunnan vankka kannattaja. Tässä tapauksessa voiceover-narratiivi kuitenkin todella toimii. Mitenkään muuten emme saisi päähenkilön sisäisestä, kapinallisesta maailmasta tietääkään, sillä vapaasti puhuminen tuossa tulevaisuuden dystopiassa on harvinaista herkkua ilmiantajineen ja hierarkioineen. Offredin kertojanääni paljastaa kuinka fiksu ja omalla tavallaan huumorintajuinen nainen Orjattaren kaavun alle kätkeytyy.

Tietynlaista levottomuutta sydänalassa tämä sarjan maailma herättää väkisinkin. Kaikki muuttui pikkuhiljaa, epänormaalista tuli normaalia, demokratia mureni ihmisten katsoessa epäuskoisesti vieressä tyyliin "eihän tämä nyt näin voi mennä". Poikkeaako tämä hirvittävästi siitä mitä Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa tällä hetkellä tapahtuu? 

Jonkinlaista pinnan alle piilotettua toivoa sarjassa kuitenkin on. Ihmisten sammumattomassa halussa päästä omaistensa ja rakkaidensa luo ja kenties eräänlaisessa vastarintaliikkeessä jonka olemassaoloa ei vielä ole toteen näytetty. Tämä jää nähtäväksi sarjan tulevissa jaksoissa, joita odotan jo innolla.