Pieleen meni!

Vaikka suunnittelin tämän blogin keskittyvän noihin kolmeen aihepiiriin jotka otsikossakin jo komeilevat, tunnen tällä hetkellä suurta tarvetta kirjoittaa teatterista. Kun asuu pohjoisessa, on teatteriin(kin) pitkä matka ja sinne pääsee harvoin. Ehkä siksikin viimeisin käyntini Oulun kaupunginteatterissa männäviikolla lämmittää ja hykerryttää minua edelleen.

Olimme ystäväporukalla katsomassa kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitettävää Pieleen meni -komediaa. Näytelmä on Suomen teatterikentässä suhteellisen tuore tapaus, kantaesitys oli Tampereen Teatterissa vasta viime lokakuussa. Alkuperältään näytelmä on brittiläinen, opiskelijoiden pubiesityksenä vuonna 2012 aloittanut mutta valtavaksi hitiksi kasvanut "The Play That Goes Wrong".


Tämä hulvaton komedia oli kyllä varsinainen elämys, en muista milloin viimeksi olisin hekotellut n. 2 tuntia yhteen menoon poskilihakset krampissa ja silmät vettä valuen. Kyseessä on näytelmä näytelmässä, harrastajateatteriryhmän muka ponnistaessa voimiaan saattaakseen loppuun edes yhden kokonaisen näytelmäesityksen; "Murha Havershamin kartanossa".  Ja Murphyn laki ottaa tietenkin vallan ja kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee. Taustalla häärii tekniikkaan kuuluvia, valomiehet eivät ole oikein tehtäviensä tasalla ja näyttelijäparat rimpuilevat tekstin kanssa niin että yleisö suorastaan mylvi välillä naurusta. Katsomo pääsee myös osallistumaan näytelmään hupaisilla tavoilla pariinkin eri otteeseen. Eräs meidänkin porukkaamme kuulunut pääsi pienen jäynän kohteeksi. :)

Roolitus oli tähän komediaan täydellinen. Karmaisevaa murhamysteeriä ratkovat tyypit olivat niin hillittömiä karikatyyrejä brittien luokkayhteiskunnasta, ettei tiennyt minne olisi katsonut kun porukkaa oli lavalla enemmän. Erityisesti Mika Nuojua hovimestarina loisti, mutta muutkin komppasivat täysillä. Millaista rytmitajua tällainen slapstick-komedia vaatiikaan, ei voi muuta kuin ihailla näyttelijöiden heittäytymistä rooleihinsa. Lavastus oli ihastuttavan 20-lukulainen kuten tilanne vaati, muistuttaen jollain tapaa Agatha Christien teosten miljöitä. Tässä tapauksessa myös tekniikan ja lavastuksen väki on ollut erityisen kovilla, voin kertoa että pamahduksia, säikäytyksiä ja romahduksia riitti sekä näyttelijöillä että lavasteilla. Harjoitusperiodin on täytynyt olla pilkuntarkkaa työtä.

Erityisesti ensimmäinen puoliaika oli sellaista tykitystä, että heikompaa hirvitti. Väliajalla emme meinanneet ehtiä kahvejamme ja drinkkejämme ryystää, kun kävimme läpi parhaita kohtia meiningistä. Toinen puoliaika oli myös hyvä, mutta tuntui siltä, ettei väliaikaa edeltänyttä "luuppiin juuttumista" ja harrastajateatterin ohjaajaparan hermojen menetystä voinut enää ylittää. Suosittelen kuitenkin lämpimästi  tätä näytelmää kaikille  Oulun seudulla asuville ja liikehtiville. Menkää ihmeessä viihtymään!