Mitä tapahtui Velhosuolla

Lasten oma kirjakerho, 1979. 44 s.

Luen työssäni lähestulkoon päivittäin kirjoja ääneen lapsille, mutta harvoin törmää näin lumoavaan teokseen kuin tämä ihana noitatytön tarina. :)
Kaarina Huhtisen kirjoittama Mitä tapahtui Velhosuolla oli minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka kirja onkin kirjoitettu jo 70-luvulla. Pidän paljon myös uusista lastenkirjoista, kuten Siiristä, Risto Räppääjästä, Ellasta kavereineen ja monista muista, mutta tämä suomalaiskansallinen velhotarina kosketteli sielussani sellaisia sopukoita joihin nämä nykylasten suosikit eivät yletä.

Tarina kertoo kuinka kauan sitten syntyi noitaäidille pitkään kaivattu tyttövauva. Hänestä odotettiin tulevan noitien työn jatkaja, vihreäsilmäinen yöeläjä ja kyöpelinvuorelle lentäjä.

 " Noitatyttö, onnen tyttö, uuden noitaheimon henki, emo suurten sukunoitain, yrttitiedon ymmärtäjä, tallettaja taikakielen, loitsulaulujen lukija "

 

Mutta noita-akkojen kauhuksi tulokkaalla olikin harmaat silmät! Moista onnettomuutta he eivät olleet tienneet aiemmin kenellekään sattuneen. Harmaasilmästä kasvoi erilainen noita, hän nukkui yöt ja valvoi päivät, ja koska hän ei nähnyt milloinkaan muita noitia hereillä, hän ei oppinut puhumaan noitien kieltä. Kuinka hän olisi voinut oppia, kun ei sitä koskaan kuullut. Harmaasilmä oppi puhumaan luonnon kieltä, lintujen ja kasvien kanssa. Hän eli suon mukana luonnon kiertokulkua, näki kasvien kukkivan, marjojen kypsyvän ja eläinten saavan poikasia.

Aina omasta suvustaan ja muista velhoista erossa hän oppi auttamaan muita luonnoneläviä ja hankkimaan suosta elantonsa. Ikinä hän ei ryöstänyt lintuemojen pesiä eikä syönyt koko marjamätästä tyhjäksi. Niin häntäkin autettiin ja hän sai aina vatsansa täyteen.

Mutta kun suon laidasta alkoi kuulua mitä kummallisempaa meteliä, kolkutusta ja jyrinää, tiesi koko suon väki Harmaasilmän kanssa että nyt oli ihmisten tekosista kyse. Ihmiset aikoivat kuivattaa suon, ja myydä sen palasina rikkaille, ulkomaille polttoaineeksi ja sisäkukkien mullaksi. Silloin alkoi huolestua myös reipas ja pieni Harmaasilmä. Miten kävisi kävisi heidän kaikkien kodille, rakkaalle Velhosuolle? Kun hänen koko maailmaansa uhattiin, löysi Harmaasilmäkin sisältään loitsimisen taidon. 

" Ilma jylisi ja maa järisi, kun Harmaasilmä lauloi loitsunsa. Hänen hartioilleen laskeutuivat kaikki linnut, käärmeet kiertyivät hänen vyötäisilleen ja kaikki kasvit kerääntyivät hänen jalkojensa juureen. Ja hirvittävä oli Harmaasilmän loitsu. " 

 Noitatyttö näytti loitsunsa avulla ihmisille, minkälainen olisi maailma, jos luonto hävitettäisiin ja kaupiteltaisiin. Linnuttomat suot, pohjavesien ehtyvät lähteet ja janoon kuolevien epätoivo maalattiin suoraan ihmisten silmien eteen. Ja auta armias, silloin perääntyivät nuo ahnaat koneet kuljettajineen ja ihmiset jättivät suon rauhaan. Kukaan ei tajunnut mistä oli kyse, ihmiset selittelivät toisilleen kuinka oli järkevämpää ja kestävämpää kehitystä antaa suon olla. Hepä eivät tienneetkään että kaiken takana oli nyt noitien uuden kunnioituksen ansainnut Harmaasilmä. 

En yhtään ihmettele, että tämä kirja on innoittanut kirjailija Johanna Valkamaa hänen rautakauden pohjolaan sijoittuvien romaaniensa (Itämeren Auri, Linnavuoren Tuuli)  luomisessa. Tämän teoksen intuitiivisessa eläimellisyydessä ja kauniissa, karussa luontokuvauksessa on paljon samaa kuin Valkaman romaaneissa. Kuvitus oli myös kertakaikkiaan ihastuttavaa. Tottakai tässä tunnistaa 70-luvulle tyypillistä opettavaisuutta jossain määrin, mutta sen hyväksyy koska se on puettu niin mahtavan runolliseen, lähes kalevalamaiseen kaapuun. Itse metsän vieressä ja vaaran kyljessä kasvaneena ihastutti lukea niin perin juurin tutuista kasveista; niittyvillasta ja suopursuista, linnuista, jäniksistä, talven kinoksista ja kesän paisteesta. Voin suositella tätä lukemiseksi kaikille lapsille ja lapsenmielisille. :)