The Good Fight - Season 2

Kun spin off- sarjan ensimmäinen tuotantokausi ylittää nerokkuudessaan alkuperäisen ja saa jatkoa uusien kausien muodossa, iskee väistämätön pelko; mitä jos samaa vauhtia ei pystytäkään pitämään yllä ja sarja lässähtää.

Tämä epäilys oli täysin turhaa The Good Fightin 2. kauden kohdalla, tuntui että nyt vasta sarja nousikin omille siivilleen ja lentää korkeammalla kuin koskaan. Ensimmäisen kauden pyramidihuijauskuviot saateltiin nätisti päätökseen ja tämä vapauttikin käsikirjoittajat semmoisiin manöövereihin juonenkehittelyn suhteen, että alta pois.

Diane Lockhart (loistava Christine Baranski) nostettiin jälleen enemmän keskiöön lakiyhtiö Reddick, Boseman & Lockhartin taistellessa monenlaisia uhkia vastaan Usa:n käsittämättömässä poliittisessa ilmapiirissä. Dianen mielentilat vaihtelevat tapahtumien edetessä epäuskoisesta toivottomuudesta (ja sen lääkitsemisestä psykedeellisillä sienillä 😂) raivoisaan taistelutahtoon. Jonkinnäköisenä punaisena lankana läpi kauden kulkee sarjamurhaajan etsintä.  Kill all the lawyers- liikehdinnän aiheuttama lakimiesten listiminen Chicagossa herättää kauhun tunteita myös sarjamme juristeissa, eikä myöskään syyttä. Eräs päähenkilö kokee karmeuksia tämän asian tiimoilta.

Tämä kakkoskausi on myöskin hersyvän hauska. Politiikasta revitään huumoria sen minkä ehditään, eivätkä heitoilta välty republikaanien lisäksi myöskään demokraatit, vaikka sarja onkin niin anti-Trump, kuin olla voi. Vierailevat tähdet  ovat loistavia, ja suureksi ilokseni lakiyhtiön huippufiksut tutkijat Marissa Gold ja Jay Dipersia saavat enemmän ruutuaikaa ja omia juonikaariaan.

Sarjan alkutunnarin hidastetut räjähdykset ja vangitsevasti tihenevä musiikki ovat suorastaan addiktoivia ja ne on katsottava joka kerta alusta loppuun. En meinannut ensin tajuta, miksi jaksojen nimet olivat näennäisen randomisti eteneviä järjestyslukuja tyyliin 436 ja 443, kunnes hoksasin että tällähän viitataan Donald Trumpin presidenttikauden päiviin, joita lasketaan siis kuin vangit konsanaan päiviä vapautumiseensa. Trumpin valtakausi ja sen aiheuttamat muutokset ajan hengessä ja toimintatavoissa ovat myös yksi sarjan pääsisällöistä. Lakiyhtiön tyypit joutuvat huomaamaan, että likainen peli on joskus ainoa tapa päästä eteenpäin asiakkaita puolustaessa.

Luccan (Cush Jumbo) raskaus ja sen eteneminen aiheutti sarjan edetessä myös lystikkäitä hetkiä. Toivon vain, että Luccan ja Colinin (Justin Bartha) suhteesta ei tehdä mitään ikuista on-off-leikkiä, kuten joskus tv-sarjoissa käy. Iloitsin suuresti siitä, että Dianen ja hänen miehensä Kurtin(Gary Cole) suhde vahvistui vaikeuksista huolimatta ja he pääsivät jopa asumaan saman katon alle. Tällä kaudella Rose Leslien esittämä Maia Rindell ei ole enää niin suuressa valokeilassa, mutta myöskin hänen kehittymistään lakimiehenä ja ihmisenä on ilo seurata.

Kolmas kausi on tulossa, (jeeee!!) ja ties mitä siltä on odotettavissa. Fbi:n tutkijat kiertelevät kuin haaskalinnut Dianen ympärillä, varomaton tuttavuus on saattanut terävän lakinaisemme asemaan, jossa häntä kenties syytetään presidentin salamurhan suunnittelusta. Miten Diane tästä selviää, sen näemme sitten ensi vuonna.

Ready Player One - the movie

Tulihan se vihdoin katsottua, erääseen lemppariscifikirjaani perustuva leffa. Ready Player One on muuntautunut Steven Spielbergin osaavissa käsissä juuri sellaiseksi riemukkaaksi toimintapläjäykseksi kuin olin uumoillutkin. Bloggasin jo taannoin tarinasta ja sen viitekehyksestä, lähitulevaisuudesta joka on niin synkkä että kaikki mieluummin viettävät aikaansa cyberuniversumissa nimeltä OASIS.

Siellä myös Wade Watts (Tye Sheridan) ystävineen  kisaa Oasiksen luojan James Hallidayn (Mark Rylance) piilottaman "pääsiäismunan" löytämisestä ensimmäisenä, sillä kisan voittaja ei saa enempää tai vähempää kuin hallintaansa koko miljardien arvoisen virtuaalimaailman. Waden avatar Parzival sekä hänen parhaat ystävänsä Oasiksessa; Aech, Art3mis, Daito ja Sho pääsevät sattuman kaupalla kisan tulostaulun etujoukkoihin. Tämä raivostuttaa suuresti riistoyhtiö IOI:n johtaja Nolan Sorrentoa (Ben Mendelsohn) joka on pian varsinaisen armeijan kanssa nörttiemme perässä päästäkseen pääsiäismunan luo ensimmäisenä.

Asetelma on melko perinteinen, hyvikset vastaan pahikset, raha ja ahneus vastaan moraali ja anteliaisuus. Spielberg saa kuitenkin taioittua melko ohuesta juonesta ja pinnallisista henkilöhahmoista mahtavaa toimintaa upeiden tehosteiden puitteissa. Spielberg on kertonut Ready Player One:n olevan kolmanneksi vaikein elokuva jonka hän on ikinä tehnyt. Enkä ihmettele, leffan tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi virtuaalimaailmaan ja päähenkilöt nähdään enimmän aikaa avattarinaan. Filmi pursuilee kulttuurisia referenssejä ja viittauksia jatkuvalla syötöllä, erityisesti 80- ja 90-lukuja ja niiden popkuttuuri-ilmiöitä musiikista peleihin ja elokuvahahmoihin tuodaan esiin sellaiseen tahtiin, että pelkästään kaikkien niiden bongaaminen vaatisi uuden katselukerran.

Ernest Clinen kirja on toki käsittämättömän runsas, eikä kaikkia sen detaljeja mitenkään ole pystytty tuomaan valkokankaalle, mikä on täysin ymmärrettävää. Silti leffa oli omaan makuuni aavistuksen pitkäkestoinen, 2 h 20 min. Tiedä sitten, olisiko joku nuori ja tuore elokuvaohjaaja saanut enemmän irti tälläisista puitteista, eikä sitäpaitsi olisi ollut itse niin voimakkaasti luomassa kulttuurisia ilmiöitä joihin leffassa pureudutaan. Pidin kuitenkin paljon elokuvan yleisestä tunnelmasta, joka oli jännittävällä tavalla hauska, ja taattua Spielberg-laatua alusta loppuun. Joskus kaipaa ajanvietteekseen ihan puhdasta viihdettä, joka ei ole ryppyotsaista millään tapaa. Vaikka leffan miljöö on dystooppinen, se jättää lopuksi katsojalle hyvän ja toiveikkaan mielen, ja se jos mikä on arjen ja sen vaatimusten puristuksessa välillä tärkeää. Jos siis pidit esimerkiksi Kadonneen aarteen metsästäjistä, E.T:stä tai Jurassic Parkista, tämä on sinun elokuvasi. :)