Vihdoinkin minulla oli aikaa katsoa tämä leffa, joka perustuu erääseen lempikirjaani kautta aikain. Mary Ann Shafferin aloittama ja hänen sisarentyttärensä Annie Barrowsin (tätinsä poismenon jälkeen) loppuunsaattama teos kertoo Guernseyn kanaalisaarella toisen maailmansodan aikana vallinneesta saksalaismiehityksestä ja sen vaikutuksesta saaren asukkaisiin, joihin kirjeenvaihdon kautta pääsee tutustumaan nuori lontoolainen kirjailija Juliet Ashton.
Elokuvankin lähtökohta on sama. Kirjansa markkinointikiertuetta tekevä Juliet (Lily James) on kirjoitellut salanimellä hupaisia ja suosittuja tarinoita ja on komean amerikkalaisen tiedustelu-upseeri Markin (Glen Powell) piirittämä, mutta jotenkin juhlien ja samppanjan täyteinen elämä sodanjälkeisessä riehakkaassa ilmapiirissä ei enää teekään Julietia tyytyväiseksi. Hän haluaisi alkaa kirjoittaa omalla nimellään jotain syvällisempää, johon sysäyksen antaakin lämminhenkinen kirjeenvaihto Guernseyläisen kirjallisuuspiirin jäsenen kanssa. Juliet kiinnostuu piirin tarinasta niin paljon, että kutsuu itsensä vieraaksi seuraavaan kokoontumiseen ja matkustaa pittoreskille kanaalisaarelle tutkimaan asiaa juurta jaksain.
Vastassa on karheankomea sikafarmari Dawsey Adams (Michiel Huisman), joka tutustuttaa Julietin kirjallisuuspiirin jäseniin ja salaisuuksiin, joita henkilöt sodan jäljiltä kantavat. Juliet saa tehdä aikamoista salapoliisintyötä selvittäessään, mitä kaikkea piirin historiaan liittyy, ja samalla hurmaantua sekä saaren ilmapiiristä sekä isännästään perinpohjaisesti.
Rakastin tätä elokuvaa. Viehätyin suuresti siitä, kuinka se ylisti kirjoja ja niiden ajattomuutta ja merkityksellisyyttä kaikkina ajankohtina, varsinkin rankkojen miehitysvuosien aikana. Puvustus ja lavastus olivat huippuluokkaa ja maisemat henkeäsalpaavia. Kirjallisuuspiirin jäsenet olivat ihanan omalaatuisia ja monista suosikkisarjoistani, kuten Downton Abbeysta ja Game of Thronesista tutut näyttelijät tekivät uskottavaa työtä. Pidin valtavasti Lily Jamesin roolityöstä, hän oli ilmeikäs, kaunis ja hauska. Michiel Huisman oli ilmetty brittifarmari täydellisine aksentteineen hollantilaisuudestaan huolimatta.
Olen ollut iän kaiken brittiläisten epookki-tv-sarjojen suuri fani, ja tässä Mike Newellin ohjaamassa elokuvassa oli paljon samoja ominaisuuksia kuin niistä parhaimmissa; huumoria, romantiikkaa, salaperäisyyttä, esteettisyyttä. Lisäksi tämä oli erinomainen adaptaatio kirjasta, joka oli omalla tavallaan hurmaava ja mieleenjäävä. Joku voisi moittia tätä kepeäksi, mutta itse en kokenut leffaa niin. Vaikka sodan karmeimpia raakuuksia ei näytettykään, niiden vaikutukset ihmisiin tulivat monin tavoin selväksi. Kuitenkin elokuvan tarina teki kunniaa arvoille, jotka lopulta veivät myös päähenkilö Julietin sydämen, kuten hyväntahtoisuus, vieraanvaraisuus, toisten auttaminen ja myötätunto. Oikein sydäntälämmittäviä eettisiä ohjenuoria meille jokaiselle. Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa kaikille kohottavaa leffaelämystä hakeville. :)
