On hieno paikka haudan povi

Bazar, 2018. 397 s.

Flavia de Luce -dekkareiden yhdeksäs osa osoittautui yllättäen erääksi suosikeistani koko sarjassa. Flavia on kokenut kovia ja synkeitä asioita jo useamman kirjan verran, ja väkisin alkoi jo hiukan itsekin ahdistua de Lucen perheen asioiden onnettomasta tilasta, varsinkin edeltävän teoksen lopussa tapahtuneen järkyttävän perhetragedian jälkeen.

Tämän kirjan alussa Flavia onkin melko toivottomissa mietteissä, mutta sitten Florence-täti patistaa koko siskoparven perheen palvelija Doggerin kanssa kesälomamatkalle keskelle Englannin idyllistä maaseutua. St-Mildred´s-in-the-Marshin kylä kirkkoineen kiinnostaa jo valmiiksi Flaviaa, joka tietää kyseisen seurakunnan pastorin murhanneen kolme viatonta rouvashenkilöä myrkyttämällä heidät ehtoollisviinillä.

Dogger viekin Daffyn, Feelyn ja Flavian jokiretkelle veneellä, jonka laidan yli kättään uittaessa Flavia tuntee jonkinlaisen hipaisun. Flaviahan on löytänyt ruumiita jos jonkinlaisista paikoista takan hormeista kurkkupenkkeihin asti, mutta tämä kyseisen kalmon löytötapa on ehkä herkullisella tavalla kammottavin ikinä. Flavian tarratessa kiinni vedenalaiseen saaliiseensa, hän havaitsee työntäneensä sormensa ruumiin avonaiseen suuhun ja pitävänsä etuhampaiden takaa tiukasti kiinni.

Suorastaan kauhistuttavan ihana sattuma! Siskojen järkyttyessä ja oksennellessa Flavia riemastuu, on kuin aurinko alkaisi jälleen paistaa nuoren etsivämme elämässä. Silkkisiin komeljanttarin varusteisiin pukeutunut nuori miesvainaja herättää Flavian mielenkiinnon välittömästi, ja kemian saloihin vihkiytynyt tutkija ottaa hänessä vallan jälleen kerran.

Tällä kertaan salapoliisin työssä on mukana myös Dogger, joka on ottanut vastuun tytöistä perheen murhenäytelmän jälkeen. Myös Daphne-sisko kiinnostuu tapauksesta ja vie Flavian mukanaan runouden ihmeelliseen maailmaan. Oli ihanaa havaita lukemisen edetessä että tällä kertaa päällimmäisenä oli alkuaikojen lämpimän humoristinen ote tarinaan omintakeisine sivuhahmoineen, joita tässäkin maaseutupitäjässä riitti yllin kyllin. Olin iloinen siitäkin, että Flavian suhteet siskoihin lähentyivät ja he löysivät tekemistä ja puuhailtavaa yhdessä pelkkien piikittelyjen ja riitojen sijaan.

Toki monenlaisia jännitysmomentteja riitti pitkin matkaa, kuten salapoliisiromaanissa kuuluukin, mutta liian synkkiin vesiin ei onneksi sukellettu. Ja luojan kiitos Peltokanalinnut ja fasaanipaistivoileivät oli unohdettu tämän tarinan ajaksi, olen lopen kyllästynyt koko Salainen palvelu-kuvioon, joka on jäänyt itselleni vähäisten vihjeiden vuoksi hämärän peittoon.

Viimeisin Flavia-kirja, Kuolon kultaisen kiehkurat on vielä lukematta, innolla odotan pääseväni sen kimppuun kenties jo pian.

Kolmasti naukui kirjava kissa

Bazar, 2018. 367 s.

Kesti suorastaan luokattoman kauan edellisen Flavia de Luce-kirjan jälkeen, että pääsin taas uppoutumaan hänen seikkailuihinsa. Blogitekstejä selaillessa kauhistuin, kun huomasin että edellisestä kerrasta oli jo melkein kaksi vuotta. Synti ja häpeä! Nyt luinkin sitten kaksi Flavia-kirjaa peräjälkeen, kun murhien ja myrkkyjen maailma veti minut syövereihinsä oikein kunnolla. 

Edellisessä, Nokisen tomumajan arvoitus -kirjassa Flavia joutui karulle kotimatkalle Miss Bodycoten tyttökoulusta, johon hänet oli lähetetty opiskelemaan.  Sarjan kahdeksannen, Kolmasti naukui kirjava kissa -teoksen alkumetreillä Flavian odottama riemuisa kotiinpaluu kuitenkin karahtaa järkyttävään uutiseen, hänen isänsä Haviland on joutunut keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan, eikä vierailu tule kysymykseen ennen isän terveydentilan paranemista.

Vaikka Buckshaw´n kartanon uskollinen palvelija Dogger ja taloudenhoitaja rouva Mullet ovatkin Flavian tukena ja turvana, kokee hän kotinsa ilmapiirin liian ahdistavaksi siskojensa Ophelian ja Daphnen ollessa yhtä tylyjä kuten aina ja nuoren serkkunsa Undinen ahdistellessa häntä seurankipeydessään. Flavia hyppää pyöränsä Gladysin selkään, ja suuntaa Bishop´s Laceyn kylään papinrouva Cynthian pakeille. Saadakseen Flavialle muuta ajateltavaa, pyytää pastorin rouva häntä kuljettamaan viestin seudulla erakkona elelevälle puunveistäjälle.

Harrastelijasalapoliisimme tarttuu hanakasti tehtävään ja ketään ei varmastikaan yllätä se, että puunveistäjä Sambridge löytyy kotoaan kuolleena, ripustettuna kummalliseen kehikkoon pää alaspäin. Paikalla häärii myös kissa, joka näyttää olevan kuin kotonaan puunveistäjän luona. Tämä tilanne, joka normaalisti saisi kenet tahansa järkyttymään, herättääkin Flavian eloon horroksesta ja saa hänen älynsä taas toimimaan kristallinkirkkaasti. Uusi mysteeri ratkottavaksi on parasta, mitä Flavia voisi toivoa, ja nuori etsivä alkaakin tarmokkaasti selvittää tapahtumien kulkua. 

" Voin aivan hyvin myöntää, että juuri sillä hetkellä ylitseni pyyhkäisi yhtäkkinen ja syvä helpotuksentunne, aivan kuin pitkään piilossa pysytellyt aurinko olisi äkisti tullut esiin. Minusta tuntui samalta kuin Atlaksesta hetkellä, jolloin laupias samarialainen lopulta säälii häntä ja nostaa painavan maapallon hänen särkeviltä harteiltaan."

Vainukoiran lailla Flavia seuraa johtolankoja naapurissa salaperäisesti heilahtelevista verhoista ja murhapaikalta löytyneistä lastenkirjoista lähtien. Tutkimukset vievät Flavian Lontooseen asti, jossa Miss Bodycoten koulusta tuttu opettaja Mildred Bannerman ottaa asiakseen auttaa entistä oppilastaan selvittämään murhaa. Kuuluuhan neiti Bannerman Peltokanalintuihin, tuohon samaan salaisen palvelun haaraan, johon myös Flavian äiti Harriet kuului ennen kuolemaansa.  

Kun selviää, ettei murhattu Sambridge ollutkaan se, joka hän oli jo vuosia väittänyt olevansa, juoni tihenee toden teolla. Flavia saa urakalla käyttää veitsenterävää älyään, josta sekä Miss Marple että Hercule Poirot olisivat kateellisia, sen verran nerokkaasti Flavia asioita päättelee. Vaikka asiat lopulta selviävätkin ja syyllinen löytyy, ei kirja pääty riemukkaisiin tunnelmiin, päinvastoin. Seuraa sellainen käänne, jota oli ehkä odottanut, mutta ei olisi millään toivonut tapahtuvaksi. Samanaikaisesti pelkää, onko tämä käännekohta sellainen, joka musertaa Flavian alleen ja odottaa, mihin suuntaan asiat lähtevät etenemään tästä edespäin. Mielenkiinto seuraavaa kirjaa kohtaan nousi ainakin huippuunsa! 

Tässä kirjassa päästiin mielessäni jo samanlaisiin tunnelmiin kuin sarjan alkupään teoksissa, vaikka tummemmat sävyt olivat edelleen läsnä. Flavia kokee kauheita ja hieman epäuskottavat juonenkäänteet seuraavat toistaan, mutta sen antaa anteeksi, sillä lukijana haluaa seurata mukana ja saada selville mitä sankarittarellemme seuraavaksi tapahtuu. Onneksi seuraava opus olikin jo yöpöydällä odottelemassa. :)

Nokisen tomumajan arvoitus

Bazar, 2017. 434 s.

Flavia on taas entisessä vauhdissaan uusimpien seikkailujensa pyörteissä. Toki nuori neitomme on järkyttynyt ja koti-ikäväinen jouduttuaan rahdatuksi Kanadaan asti Miss Bodycoten tyttökouluun, mutta se ei silti himmennä hänen veitsenterävää älyään ja huomiokykyään. Sillä juuri kun Flavia on saanut matka-arkkunsa raahattua huoneeseensa, hänen jalkoihinsa kierähtää takasta ruumis. Moinen kokemus saattaisi järkyttää useimpia alle 12-vuotiaita tyttöjä, mutta juuri tällaisissa tilanteissa Flavia on elementissään. Kuka hiiltynyt ruumis on ja miksi hänet oli tungettu savuhormiin? Maailmankaikkeudesta ei löydy pätevämpää tyyppiä tätä mysteeriä selvittämään.

Myös Flavian äiti Harriet oli opiskellut Miss Bodycoten sisäoppilaitoksessa ja Flavia saakin tuta mitä merkitsee olla niin kuuluisan ja arvostetun entisen oppilaan tytär. Flavian täti Felicity on selittänyt kuinka tärkeä henkilö Harriet oli, ja että Flavialta odotetaan vähintään samanlaisia urotekoja salaperäisten peltokanalintujen ryhmittymässä. Flavia saa tietää, että koulu on oikeastaan savuverho salatulle kulissientakaiselle toiminnalle, ja hän joutuu selvittämään mysteeriruumiin henkilöllisyyden lisäksi myös joidenkin oppilaiden arvoituksellisia katoamisia.

Kavalkadi uusia henkilöhahmoja vyöryy eteen, sekä koulun oppilaat että opettajat ovat suhteellisen eksentristä porukkaa, kirkkaimpana tähtenä (Flavian mielestä) murhasyytteistä vapautettu kemian opettaja, jonka mies kuoli selittämättömään myrkytykseen. Flavia kukoistaa kun saa opetusta uusimmilla laitteilla ja pätevimmiltä opettajilta, mutta samalla hän ihmettelee miksi kotipuolesta ei kirjoiteta kirjeitä tai oteta muuten yhteyttä "karkotettuun" tyttäreen. Tapahtumat kärjistyvät siihen pisteeseen, että Flavia löytää itsensä jälleen valtamerilaivasta matkalla takaisin kotiin. Seuraava, keväällä ilmestyvä kirja "Kolmasti naukui kirjava kissa" antaa ehkä jo osviittaa siitä, mihin suuntaan Flavian elämä tulee muodostumaan, ainakin toivottavasti. Peltokanalintujen ja fasaanipaistivoileipien tarkoitus on edelleenkin hiukan epäselvä...

Edellinen kirja "Kuolleet linnut eivät laula" tuntui jonkinasteiselta väliteokselta, mutta tässä tuoreimmassa opuksessa on jälleen vetävä ja mukaansatempaava tunnelma, vaikka emme saakaan viettää aikaa iki-ihanassa Buckshawin kartanossa. Voin suositella tätä kirjaa kaikille, ja kaltaisilleni Flavia-faneillehan tämä on ihan must. Lukemisiin!

Kuolleet linnut eivät laula

Bazar, 2017. 365 s. 

Olen täysiverinen Flavia de Luce -fani, ja suorastaan puhkuin intoa lukea uuden suomennetun opuksen kyseisestä sarjasta. Edellinen kirja jäi niin sykähdyttävään cliffhangeriin, että kun Kuolleet linnut eivät laula -kirjan ensimmäinen luku oli luettu, olin ihan murtunut asioiden saamasta käänteestä. En halua spoilata juonta Flaviaa tuntemattomille, mutta kirjan lukeneet ymmärtävät taatusti mistä on kyse.

 Että pitikin! Olisi jo toivonut dysfunktionaaliselle de Lucen perheen isälle ja kolmelle tyttärelle ripauksen onnea ja parempaa tuuria, he ovat nimittäin räpiköineet aika syvissä vesissä kymmenisen vuotta. Perheen äitihän on kadonnut Himalajalle vuorikiipeilyonnettomuudessa perheen kuopuksen Flavian ollessa vasta pieni vauva, ja peribrittiläisen pidättyvä isä ei ole välttämättä osannut käsitellä asiaa tyttäriensä kanssa kovinkaan hyvin.

Tässä kirjassa Flavian rikoksen- ja murhienratkaisutaidot eivät oikein pääse oikeuksiinsa, sillä tällä kertaa väläytellään enemmän menneisyyttä ja sitä, miksi Flavian äiti Harriet ylipäätään oli Himalajalla silloin kun oli. 50-luku ja kylmän sodan aika vakoiluineen, vastavakoiluineen ja salaliittoineen alkaa tunkea Flaviankin tietoisuuteen, ja melkein käy sääliksi superälykästä myrkynkeittäjäämme, hänhän on kuitenkin vasta alle 12-vuotias pikkutyttö. Jo sen lisäksi, että suvusta paljastuu täysin uusia ja yllättäviä seikkoja, Flavialle ovat koittamassa uudet ajat, opinnot sisäoppilaitoksessa ja muutto toiseen maahan.

Seuraavassa kirjassa seikkaillaankin jo varmasti aivan uudessa ympäristössä, mutta tässä opuksessa saamme vielä viettää aikaa Buckshaw´n kartanossa, sen puutarhoissa ja lammella, ja pääsemme jopa lentokoneen kyytiin. Tuttuun tapaan kirjassa on mysteeri ratkottavana ja jopa Winston Churchill vilahtaa kuviossa, mutta se jää paitsioon suuremman, koko perhettä ravistelevan tapahtuman alle. Flavian kemistintaidotkaan eivät näyttele valtavan suurta roolia tässä kirjassa, vaikka hänellä onkin suhteellisen kammottava suunnitelma työn alla eräässä vaiheessa. Tämä manööveri jää kuitenkin Flavialta kokeilematta, ja ehkä hyvä niin...

 Jäin jollain tasolla kaipaamaan tyttökirjamaisen lämmintä huumoria ja hassuja kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa. Flavian ilkeät isosiskot Daffy ja Feelykin ovat jotenkin sivuosaakin pienemmässä roolissa tämänkertaisessa tarinassa. Toki loppua kohti käy ilmi, miksi siskojen käytös on ollut Flaviaa kohtaan vuosien varrella ajoittain niin tympeää, mutta ei se kuitenkaan pikku kemistin elämää ainakaan helpommaksi tee. Hauskan vanhahtavat sanaparret ja mukavat hahmot kuten taloudenhoitaja rouva Mullet ja miespalvelija Dogger tuovat kuitenkin tuttua sydämellisyyttä tarinaan. Vaikka vähän väliteokselta tuntuukin, oli tämäkin osio Flavian tarinaa mielenkiintoinen ja kiinnostus seuraavaa kirjaa kohtaan on jo suuri. Lukemisiin siis!