Outlander

Tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden pois täältä, tahtomattani. Elämä pyörteilee joskus niin vahvasti, että tuntee hukkuvansa, mutta nyt tuntuu että pää alkaa pysyä pinnan yläpuolella. Kirjoitushalut ja ennen kaikkea aika blogitekstien kirjoittamiseen ovat palanneet. Sen takia halusinkin tehdä postauksen ehkä suurimmasta obsessiostani sekä kirjallisuuden että tv-sarjojen saralla. 

Löysin Diana Gabaldonin kirjat joskus n. 12-13 vuotta sitten, kun Matkantekijä -sarjasta oli ilmestynyt neljä kirjaa. Jäin koukkuun kertalaakista, vaikka Muukalainen-romaanin aloitus, n. 100 ensimmäistä sivua oli aika pitkäpiimäistä luettavaa. Kirjathan kertovat Claire Randallista, toisen maailmansodan aikaisesta sairaanhoitajasta, joka matkallaan Skotlannissa aviomiehensä Frankin kanssa tempautuu mystisesti Stonehenge-tyyppisen kivikehän kautta menneisyyteen 1700-luvulle.

Siellä sisukas sankarittaremme tapaa Jamie Fraserin, skotin joka on ehkä kuuminta hottia koko kirjallisuuden mieshistoriassa. ( tähän joku hikeä pyyhkivä hymiö...) Olosuhteiden pakosta he joutuvat menemään naimisiin, mutta juttu ei osoittaudukaan miksikään mukavuus/pakkoavioliitoksi, vaan Claire ja Jamie rakastuvat toisiinsa aidosti ja oikeasti. Heidän tarinaansa seuraavat siis tällä hetkellä 8-osainen massiivisista tiiliskiviromaaneista koostuva kirjasarja sekä kolmannelle kaudelleen ennättänyt tv-sarja. 

Muistan tunteen kun neljä ensimmäistä romaania oli luettu eikä enempää ollut vielä ilmestynyt, tai ainakaan suomennettu...se tyhjyyden tunne ja valtava halu saada lisää sitä samaa muistutti varmaan jotakuinkin narkomaanin vieroitusoireita. En tarkalleen osaa osoittaa sormella, mikä näissä käsilihasten kestokykyä koettelevissa opuksissa on niin kiehtovaa, mutta tiedän että se on monien tekijöiden summa. Historiallinen konteksti vetoaa minuun aina. Puoleensavetävät henkilöhahmot ja paljon seksiä kirjoissa eivät myöskään ole varsinaisesti haitaksi. Yllättävät juonenkäänteet, vastoinkäymiset, niistä selviämiset, mahtavat sivuhahmot ja moneen suuntaan rönsyilevä tarina  addiktoivat ainakin minut todella pahasti.

Kirjoja on varsinaisen pääsarjan lisäksi myös monia muita, itse olen lukenut niistä pari, erään lempihahmoni Lord John Grayn elämää valottavat Lordin yksityisasia ja Lordi John ja veitsenterän veljeskunta. Diana Gabaldon on siis käsittämättömän tuottelias kirjailija. Tälläkin on toki varjopuolensa, mielestäni useampaa kirjoista olisi voitu editoida aika raskaalla kädellä. Uuvuttavan pitkät jaksot sotakuvioineen yms. jotka eivät vie juonta mihinkään suuntaan, voisi mielestäni jättää väliin ja keskittyä olennaiseen, Clairen, Jamien ja heidän jälkeläistensä ja lähipiirinsä tarinan kertomiseen. Siinäkin olisi jo enemmän kuin tarpeeksi.

Hienosti toteutettu tv-sarja on ollut kuitenkin créme de la créme ja piste i:n päälle. Tietenkään sarjassa ei ole voitu toistaa jokaikistä kohtausta kirjoista tismalleen samanlaisina ( se tuntuu joitakin hc-faneja hiertävän äärimmäisen pahasti), mutta adaptaationa ja omana taiteenlajinaan se on vallan mainio. Ja pakko vielä päivitellä, kuinka mahtava tyyppi löydettiinkään esittämään Jamie Faseria; Sam Heughan on minun silmissäni täydellinen JAMMF. (eli James Alexander Malcolm MacKenzie Fraser) Eikä myöskään Caitriona Balfen Claire jää jälkeen vähääkään. Harvalla naisnäyttelijällä on samanlainen paine olla sarjan päätähti, mutta ainakaan Caitin suoritukseen se ei tunnu vaikuttavan, hän suoriutuu osastaan mallikkaasti.  Yle on tänä vuonna hienosti kartalla ja esittää uusinta kautta vain parin viikon viiveellä Starz-kanavan esityksiin.

Jos valtaviin tiiliskiviromaaneihin tarttuminen pelottaa, suosittelen ainakin katsomaan Outlander-sarjaa tv:stä. Kohtsillään ovat edessä ehkä kutkuttavimmat hetket koko sarjassa, ainakin tähän mennessä. Mielenkiinnolla katselen, onko tv-versiossa päästy likikään samoihin sfääreihin kuin kirjoissa. Uskon ja toivon, etten tule pettymään. :D

Power

Jos guilty pleasureista puhutaan, on HBO nordicilla pyörivä Starz-kanavan Power ehdottomasti yksi niistä. Häpeämättömän ylellinen, väkivaltainen ja seksikäs sarja ei ole ehkä syvällisyyden taidonnäyte, mutta se osaa viihdyttää. 

Power kertoo tarinaa rikkaasta yökerhonomistaja James St. Patrickista (Omari Hardwick) , joka salaa on myös "Ghost", yksi New Yorkin pelottavimmista huumeparoneista. James haluaisi olla oikea, vakavastiotettava bisnesmies ja jättää huumekuviot taakseen. Lapsuudentoverinsa Tommy Eganin (Joseph Sikora) kanssa he ovat keränneet suunnattoman omaisuuden ja paljon valtaa alamaailman piireissä, mutta kuten James saa huomata, sieltä irrottautuminen ei olekaan kovin helppoa. 

James kohtaa sattumalta eräänä iltana yökerhossaan nuoruusaikojensa ensirakkauden, Angela Valdezin, ja vaikka James onkin perheellinen kolmen lapsen isä, heidän välilleen syntyy kuuma suhde. James ei toki tiedä että Angela on FBI-tutkija, joka sattumoisin on juuri selvittämässä kuka on pahamaineinen Ghost. James on myös saanut pahan vihamiehen entisestä rikoskumppanistaan Kananista (50 Cent), joka on istunut vankilassa Ghostin puolesta. 

Näistä kuvioista aiheutuu tietenkin monenlaista draamaa ja käännettä, joita on ollut ilo seurata jo neljättä kautta. (Power on muuten ensimmäinen Starz-kanavan tv-sarja jolle on tulossa viides kausi.)  Tällä hetkellä James istuu vankilassa, mutta rikoksesta jota hän ei ole tehnyt, vaan korruptoitunut FBI-agentti lavasti hänet murhasta jonka teki itse. 

Silloin tällöin minulla menee hermot sarjan näyttelijäntyöhön. Osa porukasta, kuten Joseph Sikora ja ja Ghostin vaimoa Tashaa esittävä Naturi Naughton ylinäyttelevät silmienmuljautteluineen raivostuttavasti, kun taas sarjan tuottajanakin toimivan 50 Centin muminasta ei tahdo saada välillä mitään selvää. Itse Ghost on melkoinen kivikasvo jonka ilmegalleriaan kuuluu suunnilleen kaksi vivahdetta, murjotus tiukan tuijotuksen kera ja hymy. 

Siltikin Power on kietonut minut otteeseensa, ja jokin sen tunnelmassa kiehtoo. Musiikki, miljöö ja juoni tempaavat mukaansa. Ghostin pyristely kohti lainkuuliaista elämää tuntuu mahdottomalta, mutta on kiinnostavaa seurata onnistuuko hän siinä. Käsikirjoituksessa on onnistuttu, henkilöhahmot eivät ole yksiselitteisen pahoja tai hyviä, vaan jokaisessa on monia puolia, ja heidän kamppailunsa eri tilanteissa on inhimillistä. Näissä merkeissä jatkan mieluusti sarjan seuraamista tulevaisuudessakin.