maanantai 5. kesäkuuta 2017

The Leftovers

Jos kaksi prosenttia maailman väestöstä (eli n. 140 miljoonaa ihmistä) katoaisi yhtäkkiä, yhdessä silmänräpäyksessä jäljettömiin ja sinä olisit yksi jäljelle jääneistä, mitä tekisit?







Tätä kysymystä käsitteli kolmen kauden ajan yksi ehdottomista lempisarjoistani, The Leftovers. Katsoin juuri riipaisevan päätösjakson HBO Nordicilta ja vaikka minulla jääkin iso ikävä, olen myös samalla iloinen että sarjan luojilla Tom Perrottalla (jonka romaaniin the Leftovers perustuu) ja Lost-sarjan tuottajana tunnetulla Damon Lindelofilla oli rohkeutta, luovuutta ja näkemystä tehdä tästä sarjasta juuri tällainen ja tämänpituinen kuin se oli. Ei turhaa pitkittämistä mutta ei myöskään katkaistu hyvää tarinaa kesken lennon. 

The Leftovers lähtee liikkeelle tilanteesta jossa "Lähdöstä" eli Sudden Departuresta on kulunut n. kolme vuotta. New Yorkin lähiökaupungissa Mapletonissa asusteleva Garveyn perhe on jäänyt sekasortoiseen tilaan, poliisipäällikköisä Kevin (Justin Theroux) yrittää pärjätä kapinoivan teini-ikäisen tyttärensä Jillin kanssa miten parhaiten taitaa. Heidän ydinperheestään ei kadonnut Lähdössä kukaan, mutta veli Tom on häipynyt teille tietymättömille ja psykoterapeuttiäiti Laurie on jättänyt perheensä ja liittynyt kulttiin, joka syntyi katoamisten jälkimainingeissa. Guilty Remnants eli "Syylliset jäljellejääneet" ovat julistautuneet eläviksi muistuttajiksi Lähdöstä, he asuvat kommuunissa, pukeutuvat valkoiseen tupakoiden koko ajan eivätkä puhu ääneen vaan kommunikoivat kirjoittamalla lappuja. Heillä on outo tapa mennä hengailemaan ihmisten pihapiirien läheisyyteen ja seurailla viattomia ohikulkijoita tuijottaen heitä syyttävästi. 

Herkät ihmiset, kuten Meg Abbott (Liv Tyler) ovat vastaanottavaisempia manipulaatiolle kuin muut ja siksi painostus saakin aikaan Megissä syyllisyydentunteen ja hänkin liittyy sulhasensa kauhuksi Guilty Remnantsiin eli G.R:ään. 
Nora Durstille (Carrie Coon) on käynyt pahin mahdollinen, koko hänen perheensä eli aviomies ja kaksi pientä lasta katosi Lähdössä. Nykyään Nora työskentelee organisaatiossa, joka haastattelee läheisiään menettäneitä ja selvittää heidän oikeuksiaan avustuksiin. Hänellä on suuria vaikeuksia selvitä surusta ja menetyksestä ja hän sortuu äärimmäisiin keinoihin hakiessaan helpotusta tuskaansa. 

Ensimmäinen kausi onkin aika ahdistava ja synkkä, henkilöt täysin hukassa itsensä ja tilanteen kanssa. Yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita tapahtuu erityisesti Kevinille, joka pelkää kulkevansa mielisairaalaan joutuneen isänsä Kevin sr:n jalanjälkiä. Välillä pelotti, tuleeko the Leftoversista uusi Lost, jossa kaikkea mystistä tapahtuu mutta millekään ei anneta kunnollisia selityksiä. Kauden kuluessa Kevin ja Nora kuitenkin löytävät toisensa, rakastuvat ja muitakin toivonpilkahduksia alkaa näkyä eri puolilla. 

Toinen kausi vie Garveyt ihan erilaiseen tilanteeseen. He muuttavat yhdessä Noran pappisveljen Mattin (Christopher Eccleston) ja tämän halvaantuneen vaimon kanssa Texasiin, Jardinin kaupunkiin. Kyseinen paikkakunta on maailman ainoa populaatio, josta ei Lähdössä kadonnut ainoatakaan ihmistä. Siksi kaupunki onkin ottanut uudeksi nimekseen Miraclen ja rahastaa epätoivoisia ihmisiä mm. järvensä vettä myymällä. Garveyt tutustuvat välittömästi naapureihinsa, Murphyn perheeseen joka päältäpäin näyttää oikein tasapainoiselta ja onnelliselta mutta fasadin takaa alkaa paljastua mitä kummallisempia asioita. Yliluonnollinen teema jatkuu, vaikka Garveyn perhe onkin eheytymässä, poika Tom on palannut kotiin, äiti Laurie irtaantunut G.R:stä ja luo uudelleen suhdetta lapsiinsa niin Kevinin mieli alkaa järkkyä. Hän huomaa näkevänsä kuolleita, pääsevänsä eri ulottuvuuksiin universumissa ja muutenkin hänen olemassaolonsa on sanalla sanoen erilaista kuin muilla. 

Kolmas ja viimeinen kausi on niin ikään täysin erilainen kuin aiemmat. Lähdöstä on kulunut pian 7 vuotta ja vallalla oleva käsitys on, että seuraava vuosipäivä tuo mukanaan suuren tulvan ja maailmanlopun.  Kevin ei hyväksy rooliaan uutena Messiaana ja kaiken pelastajana. Tapahtumat siirtyvät Australiaan, jossa Noralle annetaan mahdollisuus päästä uuden teknologian keinoin paikkaan, johon Lähdössä kadonneet ihmiset menivät, missä se sitten lieneekin. Onko juttu pelkkää huijausta vai aito keino Noralle nähdä kadonneet lapsensa uudelleen? Asiat selviävät pikkuhiljaa matkan varrella, ja viimeinen jakso antaakin vastauksia kaikkia askarruttaneisiin kysymyksiin. Minne kaikki ihmiset kadottuaan joutuivat? Mitä heille tapahtuu siellä? Monta asiaa jää myös pimentoon mutta se ei haittaa. Loppu on juuri sellainen kuin tämä loistava sarja ansaitsikin. 

Parasta antia The Leftoversissa ovat mielestäni näyttelijäsuoritukset. Joka ikiseen rooliin oli löydetty täydellinen, kaikkensa hahmolleen antava näyttelijä. Kukaan ei patsastele näyttääkseen mahdollisimman kauniilta tai komealta vaan jokainen keskittyy ilmentämään roolihahmonsa monimutkaisia tunteita. Erityisesti Justin Theroux ja Carrie Coon olivat loistavia ja uskon että he ovat täystyöllistettyjä tämän sarjan jälkeen. Carrie Coon onkin yhdessä pääroolissa Fargo-sarjan uusimmalla kaudella. (täytyykin ruveta tiirailemaan sitä seuraavaksi :D ) Vaikka rakastankin pinnallista hömppää, romanttisia komedioita ja räjähtävää toimintaa, olen suunnattoman iloinen etteivät kaikki televisiotuotannot ole sellaisia. Tarvitsemme myös tällaisia havahduttavia, ravistelevia, suuria teemoja käsitteleviä sarjoja, joissa kaikkea ei pureskella katsojalle valmiiksi. Voin suositella tätä sarjaa kaikille hyvästä mysteeristä ja filosofisista pohdinnoista kiinnostuneille, ette tule taatusti pettymään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti