perjantai 17. elokuuta 2018

Laura Lehtola: Takapenkki

Otava, 2017. 270 s.


Tuntuu, että on tuhat vuotta siitä kun on saanut luettua romaanin (loppuun asti) näillä koulukirjojen ylirasittamilla aivoilla. Nyt kuitenkin osui kohdalle kirja, joka tempaisi mukaansa sen verran tiukasti, että se tuli luettua yhdessä illassa.

Pidän kovasti siitä, kun kirjailija osaa vaihdella tyylilajeja ja käyttää uskottavasti erilaisia kertojanääniä. Laura Lehtola asettuu kolmen pääkertojanäänensä nahkoihin ajoittain suorastaan riemastuttavasti. Kirjan keskiössä viisikymppinen työvoimaneuvoja Tuula on elämässään taitekohdassa, ainoa lapsi on muuttamassa kotoa ja avioliittokin tuntuu väljähtyneeltä. Kaikki muuttuu kuitenkin eräänä arvaamattomana hetkenä juuri kun kesäloman pitäisi alkaa. Eräs hänen asiakkaistaan, älykäs mutta alisuoriutuva 19-vuotias  Aleksi kaappaa Tuulan autonsa takapenkille matkalle, jossa mukana on myös Aleksin lasta odottava teini-ikäinen lukiolaistyttö Elina.

Tarinaa kuljetetaan näiden kaikkien kolmen näkökulmista, ja mukaan hupaisina sivuhenkilöinä mahtuvat ainakin Aleksista huolta pitävä teräksinen, itäsuomalaista murretta viäntävä Mummo sekä Tuulan käytännöllinen ja hieman hajamielinen aviomies Topi.

Kirjailija osaa sekä teinien käyttämät puheenparret sometuksineen, lyhenteineen ja kiroiluineen mutta ymmärtää silti koskettavasti nuorten elämän kipuilua ja kokemattomuutta. Kirjassa pohditaan eri näkökulmista moninaisia yhteiskunnallisia seikkoja, kuten syrjäytymistä, tunnekylmyyttä, puhumattomuutta ja niiden aiheuttamia ongelmia jotka voisivat olla vältettävissä jos ihmiset vain keskustelisivat  enemmän ja välittäisivät muistakin kuin itsestään. Ihmiselämän pienet ja suuret  mullistukset nähdään eri sukupolvien edustajien kautta eri vinkkeleistä, ymmärtäen ja lämmöllä.

Itse panttivankidraama kirjan ytimessä on hiukan (tarkoituksella?) absurdi, ja koen että tarinan olisi voinut saada päätepisteeseen jollain muullakin tapaa. Mutta lopun twisti, jossa annetaan ymmärtää että kaikkien kaoottisten ja dramaattisten tapahtumien jälkeen päähenkilöille käy elämässä paremmin kuin olimme odottaneetkaan, oli sympaatinen ja jätti päällimmäiseksi hyvän mielen. Voin suositella sydämellisesti tätä kirjaa muillekin.

2 kommenttia: