Bird Box - elokuva

Minua on yleensä elokuvissa ja tv-sarjoissa helppo miellyttää. Tykkään jostain kumman syystä suurimmasta osasta tuotantoja joita alan katsomaan. Kirjojen suhteen olen paljon kriittisempi, ja arvioin niitä paljon tiukemmalla mittapuulla. Mutta leffoissa ja sarjoissa olen eri meiningillä liikkellä, monesti sellaisetkin produktiot, joita muut inhoavat melodramaattisuuden, tuotannon huonouden tai muun pöhköyden takia, ovat minusta hyviä ainakin jollain tapaa.

Lähdin katsomaan Netflixistä tätäkin leffaa myönteisellä asenteella, haluten viihtyä sen parissa, kenties jopa kokea jännittävän hetken tai pari. En välittänyt oikeastaan hypetyksestä enkä tuomitsevista arvioinneista, koska olen niin usein havainnut diggailevani kovastikin semmoisista tekeleistä joita pidetään armottoman huonoina. Mutta. Ööh. Mitä ihmettä, Bird Box? Jos genreiksi ilmoitetaan horroria ja scifiä, olettaisi leffan olevan edes jonkin verran pelottava ja yliluonnollisten aspektienkin selittyvän edes jotenkuten.

Elokuvan lähtokohta on siis suhteellisen karmiva ja apokalyptinen, jokin selittämätön voima (ulkona) saa ihmiset tappamaan itsensä mitä karmeimmilla tavoilla, jos sen sattuu näkemään silmästä silmään. Silmät sidottuina tai verhojen takana sisätiloissa ei siis ole mitään hätää. Useammassa aikatasossa liikkuva elokuva näyttää Sandra Bullockin esittämän päähenkilö Malorien pakenemassa lastensa kanssa jokea pitkin kohti mahdollista suojapaikkaa, jonka melko epäselvä lokaatio on kuultu vain radion kautta. Sokkoina matkaavan kolmikon ainut turva on laatikossa mukana kulkeva lintukolmikko, joka vaaran lähetyessä muuttuu levottomaksi. Takaumissa muistellaan, kuinka kaaos alkoi ja levisi ympäri maapallon. Malorie päätyy "voiman" alkaessa jyllätä väliaikaiseen turvaan taloon, johon on olosuhteiden pakosta etsiytynyt sekalainen porukka kaupunkilähiön asujaimistoa.

Pääosissa on loistonäyttelijöitä John Malkovichista Sarah Paulsoniin, kuvaus ja maisemat ovat henkeäsalpaavia ja leffaan on selvästikin käytetty paljon rahaa. En ole lukenut Josh Malermanin kynäilemää kirjaa, johon leffa perustuu, eikä tämän katsominen mitenkään houkuttele sitä lukemaankaan. Jotenkin sietämättömästi elokuva jättää jälkeensä liian paljon avoimia kysymyksiä. Mysteeristä voimaa, joka ihmisiä tapattaa oman käden kautta, ei näytetä. Mikä se on, mistä se tulee ja miksi? Erään randomin talossaolijan mukaan kyse on jokaisen omista pahimmista peloista, joita nähdään, ja End Game on kyseessä, mutta silti, mitä hemmettiä? Ja kaiken kukkuraksi mielenterveydeltään järkkyneet olivat voimalle immuuneja, mutta heidän kontolleen jäi sitten voimalta hengissä säästyneiden onnekkaiden tappaminen.

Pelottavuus on jopa itseni kaltaiselle helposti pelästyvälle todella alhaisella tasolla. Muutama säikäytys alussa ja sen jälkeen vain yhä tihenevää ärsytystä juonen aukkoja ja Sandra Bullockin puisevaa ja yksi-ilmeistä näyttelemistä kohtaan. En välittänyt kenenkään henkilöhahmon kohtalosta, korkeintaan lapsinäyttelijöiden luonnollisuus ihastutti. Jotenkin he olivat aidosti traumatisoituneen oloisia, olivathan he eläneet koko elämänsä pelon vallassa. Leffasta tuli jo alkuasetelmista mieleen umpisurkea Mark Wahlbergin ja Zooey Deschanelin tähdittämä The Happening, jota paremmaksi kuvittelin Bird Boxin väkisinkin yltävän. Mutta ei, ei yltänyt.

Loppuratkaisu oli pateettinen ja uusia kysymyksiä herättävä. Ei kaikkea todellakaan tarvitsekaan selittää ja pureskella valmiiksi katsojalle, sekin on raivostuttavaa, mutta olisi hyvä jos annettaisiin edes jonkinlaisia avaimia mysteerin selvittämiseen. Harmittaa, sillä tästäkin leffasta olisi voinut paremmalla käsikirjoituksella saada hyvän.