maanantai 16. joulukuuta 2019

The Resident









Onko kukaan muu koukuttunut tähän mainioon sairaalasarjaan, jota vähän myöhäisheränneenä olen nyt alkanut seurata? Jotenkin The Resident (Fox, 2018) oli mennyt ohi minulta aiemmin, ennen kuin aloin suvun WhatsApp-ryhmässä kyselemään ehdotuksia hyvistä tv-sarjoista joita voisi seurata suoratoistopalveluista. Sieltä annettiin monenmoista kelpo vinkkiä, joista suurimman osan olin jo tietysti nähnyt. 😅 (Tuntuu, että sitä on jo katsonut esim. koko Netflixin etuperin ja takaperin...huoh.) Kuitenkin katsastaessani millainen tämä kyseinen sarja voisi olla, innostuin huomatessani että pääosassa on Matt Czuchry, joka on näytellyt ainakin kahdessa lempisarjoistani, Gilmoren tytöissä ja Good Wifessä.

Tämä Ruutu-palvelussa nähtävä sarja kertoo Chastain Memorial-sairaalan hektisestä arjesta, johon ensimmäisessä jaksossa sukeltaa nuori erikoistuva ja idealistinen lääkäri Devon Pravesh (Manish Dayal). Hän saa ohjaajakseen tinkimättömän, mutta lääkärinä ja diagnostikkona loistavan Conrad Hawkinsin (Matt Czuchry). Conrad on tottunut tiukkoihin paikkoihin toimiessaan aiemmin lääkärinä sotatoimialueella, ja tiukkoja paikkoja riittää myös tässä sairaalassa, jossa ensiapupolilla hoidetaan akuuttitapauksia ja leikkaussaleissa tehdään mitä vaativimpia kirurgisia operaatioita.

Olen tykännyt katsoa sairaalasarjoja jo 90-luvun Teho-osastosta ja Chicagon lääkäreistä lähtien, ja sitten ovat olleet tietysti myös Greyn anatomia, House ja monta muuta. Draamaa, elämän ja kuoleman kysymyksiä, romansseja, ihmeparantumisia, traagisia kohtaloita...onko parempaa ympäristöä kaikkeen tähän kuin sairaala? The Resident marssittaa näyttelijäkaartissaan esiin hämmästyttävän määrän muista sarjoista tuttuja kasvoja, kuten sairaanhoitaja Nic Neviniä esittävä Emily VanCamp (Kosto, Everwood), sairaalan pääkirurgia-ja pahista esittävä Bruce Greenwood ( American Crime Story ja  about 100 muuta elokuvaa/sarjaa), Frasierin Daphnena tutuksi tullut Jane Leeves, Providence-sarjan Melina Kanakaredes ja jopa The Cosby Shown Theo eli Malcolm-Jamal Warner, muutaman mainitakseni.

Sarja nostaa keskiöön Yhdysvaltojen rikkinäisen terveydenhuoltojärjestelmän ja sen karut seuraukset yksittäisille ihmisille. En haluaisi olla henkilö ilman sairausvakuutusta Amerikassa, jossa ilmaisklinikat eivät ole todellakaan kaikkien saavutettavissa. Chastain Memorialin lääkärit pyrkivät tekemään kuitenkin kaikkensa pelastaakseen mahdollisimman monta ihmishenkeä, jopa väliin harhauttaen voittoa tavoittelevaa johtokuntaa ja pomoja. Koukuttavia juonenkäänteitä ja vauhtia sarjassa piisaa siihen malliin, että pari ensimmäistä kautta tuli katsottua pikavauhtia, ja nyt sitten edetäänkin jo jakso viikossa -tahdilla uutta kolmatta kautta.

Mistä sairaalasarjoista te olette tykänneet eniten, olisi kiva kuulla. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti